Kuulokuvarunossa taiteilija keskustelee yhden ihmisen kanssa joko jostain sovitusta teemasta tai kohdatun ihmisen omista tarpeista käsin.

Taiteilija kirjaa ylös puheen tärkeät ajatukset, puhujan käyttämät kiinnostavat ilmaisuja ja esittää tarkentavia kysymyksiä ja editoi puheen runoksi. Taiteilija lukee valmiin runon puhujalle ääneen.

Olennaista on tekstin sanasanaisuus, se että runo rakentuu puhujan omalle ilmaisulle, tuo esille puhujan omat ajatukset ja oman äänen. Konseptia on kehitetty vanhustyössä ja mm. saattohoidon osastoilla. Kuulokuvaruno voi toimia myös mielikuvatyöskentelyyn pohjaten niin että yhdessä rakennetaan esimerkiksi sielun maisemia tai suojapaikkoja.

Kuulokuvarunoja voidaan toteuttaa myös pienryhmäkeskusteluna, niin että tietystä teemasta tehdään yhdessä yhteinen runo.

Kuulokuvaruno ja runomuotokuva ovat kahden ihmisen välisiä intiimejä ja kunnioittavia taidetapahtumia, jotka sopivat monen kuntoisille ihmisille. Kohtaavassa kirjoittamisessa olennaista että kohtaamisesta jää jälki, konkreettinen tekstilahja, johon ihminen ja hänen omaisensa voivat myöhemmin vielä tutustua ja palata keskustellen.